Kaksin aina kaunihimpi

Hei & ihanaa syyskuista tiistaita kaikille!

Lupailin viime postauksessani kirjoittelevani hieman kreikkalaisesta ruoka/ juomakulttuurista ja yhteisöllisyydestä, joka onkin yksi kreikkalaisten perusarvoista. Pohtiessani mitä kaikkea haluaisin tässä postauksessa tuoda esiin, ymmärsin lähes välittömästi haluavani liittää tähän kirjoitukseen yhden toisaalta täysin toisenlaisen, mutta ydinajatukseen kuitenkin keskeisesti liittyvän aiheen, nimittäin vuorovaikutuksen roolin yksilöiden elämässä.

Minä, kuten yli 7 miljardia muuta maailmankaikkeudessa elävää, pientä, mutta jokainen omalla henkilökohtaisella tavallaan merkityksellistä olentoa, olen ihminen. Ihminen, tuo nisäkäslajiin kuuluva viisas olento on laumaeläin, jonka perustarpeisiin lukeutuu sosiaalinen kanssakäyminen, vuorovaikutussuhteiden luominen, hyväksytyksi ja rakastetuksi tuleminen ja kokemus turvallisuudesta. Meitä ihmisiä ei ole luotu elämään yksin.

Inhimillisiä perustarpeita erinomaisesti tukeva Kreikan kulttuuri korostaakin mitä moitteettomammin tätä yhteisöllisyyden ajatusta. Lomalla huomasin, että ihmiset ovat Kreikassa välittömiä, aitoja ja ulospäinsuuntautuneita. Tutustuimme seitsemän vuorokauden aikana rantabaarin henkilökuntaan ja Alepaa muistuttavan lähikaupan kassaan tavalla, joka Suomessa veisi kuukausia, jos onnistuisi silloinkaan.

Suomessa me menemme usein ravintolaan syömään, niin siis kirjaimellisesti syömään. Kreikassa ravintolareissuun kannattaa varata aikaa useampikin tunti, sillä ravintolassa kuuluu seurustella ja syödä oikein kirjaimellisesti pitkän kaavan mukaan. Tarjoilija katsoo sinua vähintään hämmentyneesti, jos luulet poistuvasi paikalta puoli tuntia saapumisen jälkeen. itse henkilökohtaisesti rakastan tätä ajattelumallia - ruokailun ohessa rupatellaan kaikkea maan ja taivaan väliltä ja ravintola täyttyykin iloisesta puheensorinasta, taustamusiikin jäädessä toissijaiseksi elementiksi.


Minä, ihminen joka suorastaan nauttii keskusteluista eikä viihdy yksin hiljaa, koin olevani "kotona" tällaisessa ympäristössä. Tämä yhteisöllisyyden ja ryhmässä olon meininki sai minut ajattelemaan omaa lähipiiriäni. Olen äärimmäisen etuoikeutettu ja kiitollinen siitä, millaisia upeita ihmisyksilöitä olen saanut rinnalleni. Yksilöitä, joiden kanssa yhdessä muodostaa yhteisöjä, niin arjessa, koulussa, kuin työssäkin.

Lomamatkalla kohtaamani lämmin asiakaspalvelu sai minut pohtimaan myös itseäni vuorovaikutustilanteissa - niin asiakaspalvelijana, asiakkaana kuin missä tahansa muussakin ihmiskohtaamisessa.  Kuinka paljon hyvää mieltä voimme aikaansaada omaan ja toisen päivään, pienillä yksittäisillä teoilla. Katsotaan toisiamme silmiin, hymyillään, kiitetään ja toivotetaan toiselle mukavaa päivänjatkoa, oli kyseessä sitten kuka tahansa - lähiSalen myyjätär, jolta ostat aamulla kiireessä evääsi, koululla kohteliaasti ovea avaava tuntematon mies, kun juosta viipotat luennolle jo valmiiksi hieman myöhässä tai oma äiti, jonka olemassa oloa ja päivittäistä läsnäoloa, apua ja tukea pidät jopa itsestäänselvyytenä, vaikka todellisuudessa kiitollisuuden määrä on valtava, liian harvoin vain muistat kertoa sitä.

Sellaisia aavistuksen verran syvällisempiä mietteitä tänään. Ensi kerralla palataan vähän kevyemmissä merkeissä, sillä vuorossa olisi tämän blogin ensimmäinen kauneusaiheinen postaus!

Ja niin toden totta, pidetäänhän huolta toisistamme ja ollaan toisillemme kivoja - kaksin kuitenkin aina kaunihimpi ♥️

-V


Kommentit

Suositut tekstit