Sinä riität

SINÄ RIITÄT OSA 1 

Sinä riität tulee olemaan blogini ensimmäinen moniosainen sarja. Tässä kolmiosaisessa sarjassa avaan eteesi tärkeän aiheen, joka on ollut viime aikoina paljon pinnalla sosiaalisessa mediassa. 

Itsensä arvostelusta itsearvostukseen.

Lopetin eilen taas aikuisten kuntojumppatunnin kehottamalla naisia laittamaan kädet omille harteilleen ja halaamaan itseään, muistuttaen samalla, kuinka hyvä ja arvokas tyyppi sitä onkaan.

Kuinka usein muistutat itsellesi tämän?
Kuinka usein kiität itseäsi ?
Entä kuinka usein kehut itseäsi?
Kuinka usein pyydät itseltäsi anteeksi, oltuasi liian ankara itseäsi kohtaan?
Entä kuinka usein sitten annat itsellesi anteeksi omat epäonnistumiset ja olet armollinen.
Kuinka usein ajattelet - minä riitän juuri näin. 

Rohkenen väittää, ettei ole liioiteltua sanoa suurimman osan meistä vastaavan edellisiin kysymyksiin "liian harvoin" tai pahimmissa tapauksissa jopa "en koskaan". Entäpä jos lista kuuluisikin näin :

Kuinka usein muistutat itseäsi omista virheistäsi ja ajattelet olevasi arvottomampi kuin muut?
Kuinka usein vähättelet omia lahjojasi ja saavutuksiasi?
Kuinka usein olet ankara itseäsi ja omia valintojasi kohtaan?
Kuinka usein pyydät anteeksi kaikilta muilta, mutta et koskaan itseltäsi?
Kuinka usein annat anteeksi muille, mutta et koskaan itsellesi?
Kuinka usein ajattelet - minä en riitä tällaisena kuin olen.

Muuttuuko vastauksesi nyt vaihtoehtoon "usein" tai jopa "aina".

Tutustuin tannoin tutkimukseen, jossa selvitettiin ihmisten itsekriittisyyttä. Oli todella pysäyttävää lukea, että pitkälti yli puolet meistä kokevat säännöllisesti riittämättömyyden tunnetta eri elämän osa-alueissa. Vielä pysäyttävämpää oli nähdä diagnostiikkaa siitä, kuinka usein itsekriittisyys johtaa vakaviin psyykkisiin ja fyysisiin ongelmiin. 

Itsekriittinen ihminen on itsensä pahin vihollinen. Itsessä ja omassa toiminnassa nähdään useimmiten vain virheet. Sosiaalisen median aikakaudella ulkonäköpaineet ja tarve suorittaa ja saavuttaa koko ajan lisää, lisääntyvät jatkuvan informaatiotulvan seurauksena.

Olen itse kuulunut aina siihen joukkoon, joka itsensä arvostamisen sijasta arvostelee itseään. Itsekriittisyys ja itseinho on piiloutunut nuoren naisen olemuksessa jopa ylimieliseltä vaikuttavan suojakuoren alle. Teinivuosina kuulinkin usein kiusaamista ja kommentointia omasta ylimielisyydestäni. Yläasteella kiusaajan suusta kuultu lause "olet niin itserakas, ettet ansaitse ystäviä" tuntui käsittämättömältä. Minä kun en koskaan ollut juurikaan pitänyt itseäni riittävänä tai hyvänä, rakkaudesta puhumattakaan.

Viimeisen kahden vuoden aikana elämässäni on tapahtunut paljon. Paljon enemmän, kuin uskalsin edes ikinä pelätä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna olen saanut ymmärtää, että tällä kaikella oli tarkoituksensa. Vastoinkäymiset ja totaalinen putoaminen pakottivat minut lopulta keskittymään itseeni ja unohtamaan hetkeksi kaiken muun. Kuopasta nouseminen vaati aivan uudenlaista voimaa, sellaista jota en tiennyt edes omaavani. Jokaisella askeleella kohti tasaisempaa maata olen rakentanut itseäni uudelleen. Uudessa ajattelumaailmassani minä haluan olla se tyyppi, joka muistuttaa itselleen tarpeeksi usein olevansa hyvä ja arvokas.

Aiemmin vastaukseni edellä esittämiini kysymyksiini olisivat olleet täysin päinvastaiset. En väitä, että edelleenkään olisin itseni rakastamisen ja itsevarmuuden ammattilainen tai että jokainen päivä olisi hyvä. On kuitenkin todella voimaannuttavaa huomata muutos omassa ajattelumaailmassaan.

Tässä ensimmäisessä osassa pyrin herättelemään sinut pohtimaan omaa suhtautumistasi itseesi? Miten vastasit yllä oleviin kysymyksiin? Oletko jo kenties armollinen itsellesi vai onko sinulla parannettavan varaa itsesi hyväksymisen saralla.

Seuraavassa osassa käsittelen omia henkilökohtaisia voimavarojani paremman itsetunnon rakentajina ja jaan vinkkini "huono minä" päivän varalle. 

-V