Ihana kamala ihmisyys

Hengitän. Siis elän. Silti kaiken työn ja arjen keskellä unohdan nauttia hetkistä. Unohdan nauttia omasta terveydestä, auton ikkunasta porottavasta auringosta, kuntosalilla vaihdetusta hymystä, mahdollisuudesta päättää itse mitä puen päälleni, mitä syön iltapalaksi, mitä huulipunaa tänään käytän. Mahdollisuudesta olla vapaa ja tehdä valintoja. Puhua tai olla hiljaa. Olla yhdessä tai yksin. Asioita, joita pidämme itsestäänselvinä, mutta jotka eivät maapallon kaikissa kolkissa toteudu osana ihmiselämää.


Nyt olen sairaana. Elämäni ensimmäisellä virallisella sairaslomalla. Koen olevani heikko ja epäonnistunut, vaikka todellisuudessa juuri tämä on vahvuutta, jota suorittamiseen sairastunut mieli ei ymmärrä. Vahvuutta kuunnella kehoa ja antaa sille lepoa, kun se todella sitä kaipaa. Takaraivossa huutaa suorittajaviveka, joka käskee nousemaan ja sinnittelemään. Sama suorittajaviveka sanoi eilen sairaanhoitajalle, ettei tarvitse sairaslomaa töistä, kunhan saa hyvät lääkkeet niin pärjää.


Aika ajoin on todella uuvuttavaa haluta olla täydellinen kaikessa, mitä tekee. Juuri tuon täydellisyyden tavoittelun johdosta unohdan liiankin usein nauttia elämästä ja arvostaa sitä.

Sairastaminenkin on kaltaiselleni ihmiselle suorittamista. Elokuvien katselun sijaan kirjoitan sängystä käsin opinnäytetyötä ja pohdin mielessäni kaikkia niitä asioita, jotka jää hoitamatta nyt petipotilaana ollessa.

Usein ajattelen, miksi olen tällainen. Näinä hetkinä pysähdyn kuitenkin miettimään, miten paljon olen jo nyt edennyt. Ymmärrys siitä, miten paljon tulen tulevien vuosien saatossa vielä etenemään oman mieleni kanssa, on lohduttava.


-V 

Kommentit

Suositut tekstit