Kun kaikki muuttuu silmänräpäyksessä




"Isi, kun mä olin urallisesti tähän astisen elämäni huipulla. Ja nyt oon tässä"

Maaliskuun 21.päivä. Olo on suoraan sanottuna hämmentynyt. Vielä puolitoista kuukautta sitten elin tähän astisen urani huippua. Elämä pyöri pitkälti Emma Gaala kuplan merkeissä ja takana oli kuukausien työpanos Xamkin ja Emma Gaalan yhteistyön parissa.

Kuvattiin mun rakkaan ystävän Petran kanssa kuvia mun tuleville verkkosivuille. Petra on todella taitava kuvaamaan, vaikka ei ammattilainen olekaan. Jos säkin haluat kuvauttaa itsesi, ota rohkeasti yhteyttä muhun, niin delegoin sut eteenpäin Petran juttusille. 


Kun työsuhde Xamkilla päättyi helmikuun lopussa halauksien ja lahjojen kera, en ollut lainkaan huolissani tulevasta. Olinhan nyt valmistunut tutkintooni ja minulla oli arvokasta työkokemusta plakkarissa. Työnhaku Helsingin suunnalle oli jo käynnissä ja tuurausvuoroja edelliseen työpaikkaan sovittuna. 

Viimeisten viikkojen aikana monen meidän elämä on kääntynyt päälaelleen. Itseni kohdalla kaikki sovitut työkuviot ovat peruuntuneet ja rekryt uusien töiden osalta keskeytetty. Oon aidosti huolissani meidän yhteiskunnan puolesta.



Mielessä on ollut erityisesti kaikki yrittäjät, riskiryhmään kuuluvat ja super tärkeetä työtä tekevät hoitoalan ihmiset. Mikäli sinä kuulut johonkin näistä, haluan lähettää sulle isot tsempit ja myötätunnot. 

Ja vaikka et kuuluisikaan mihinkään näistä em. niin haluan lähettää jaksamisia ihan kaikille meistä. Asioilla on aina tapana järjestyä. Jossakin vaiheessa risukasaan on vain pakko paistaa myös aurinko.

Ps. Blogin päivittäminen on jäänyt tyystin tauolle - oon keskittynyt rakentamaan omia verkkosivuja ja auttanut mun ystävää blogin perustamisessa (käyhän kurkkaamassa tämä rehellinen mamablogi täällä). Mun meininkejä voi seurata Instagramissa, jossa oon tällä hetkellä kaikista aktiivisin. 

-V 

Kommentit

Suositut tekstit