Puhu mulle, mutta älä muuta mua

23.3.2020

Voitaisiin mennä ajassa taaksepäin, vaikkapa vuoteen 2007, aikaan jolloin olin vasta 10-vuotias. Todennäköisesti aikakone veisi meidät tilanteeseen, jossa 10-vuotias Viveka joko piti mummolassa teatteriesitystä, kirjoitti omaa kirjaa tai lehteä tai leikki papan kameralle "Tsätti-ohjelmaa". Niin siis sellaista, jonka olin televisiosta nähnyt tulevan ja jossa ruudussa arvailtiin esimerkiksi mysteerisanaa sadan euron palkinnolla. 

Olin verbaalisesti lahjakas jo lapsena. Ekstroverttiluonne, joka kuitenkin halusi joskus upota omaan kuplaansa - kirjoittamaan esimerkiksi sitä omaa tarinaa. Koulussa äidinkieli oli lempiaineeni ja olin siinä vahvoilla. 

Vuodet ovat vierineet ja viestinnästä on tullut mulle erittäin tärkeä keino ilmaista itseäni. Lukiovuosina suhde kirjoittamiseen syveni entisestään, sillä kirjoitimme äidinkielen tunneilla todella paljon erilaisia esseitä. Amkissa opettelin viestinnän erilaisia ympäristöjä aina sosiaalisesta, teknologisesta ja yhteiskunnallisesta ympäristöstä lähtien. 

Vuosien saatossa olen kokenut lukemattomia onnistumisen hetkiä viestinnän saralla opinnoissani. Arkielämässä viestintään on liittynyt myös kipeitä ajatuksia. Miksi olen useastikin jättänyt asioita sanomatta, sanonut ne väärin tai pyrkinyt tietoisesti loukkaamaan toista? Miten minuun on tietoisesti vaikutettu sanoilla ja miten minä olen vaikuttanut muihin - negatiivisestikin.

Viestintä on meidän kaikkien elämässä läsnä ihan uskomattoman monipuolisesti. Erityisesti tällaisina aikoina kuin nyt, monesti olisi hyväkin pysähtyä miettimään, mitä kaikkea oikeastaan kannattaisi suodattaa ja minkä taas antaa vaikuttaa omiin ajatuksiin. 

Aloitin tänään avoimessa yliopistossa viestinnän opinnot ja tarve kirjoittaa tästä kumpusikin juuri sieltä. Aineistomateriaalissa, johon tänään tutustuin puhuttiin pitkälti retoriikasta eli vakuuttamisesta ja vaikuttamisesta. 

Tämä tekstinäyte sai minut todella ajattelemaan 

"Vaikutusta voidaan luoda esimerkiksi sillä, että puhuja muokkaa esityksensä sen mukaan, millainen hänen yleisönsä on, ja vetoaa sellaisiin asioihin, joita yleisö pitää hyvinä ja oikeina. Hän siis vetoaa yleisön arvoihin. Koska puhuja esittää olevansa yleisönsä kanssa arvoista samaa mieltä, puhujan on helpompi saada sen hyväksyntä muillekin esittämilleen asioille. (Perelman 1996: 28–29, 39.) Jos puhuja vastustaa esimerkiksi turkistarhausta ja tietää yleisönsä koostuvan turkistarhaajista, hän voi ensin kehua suomalaisia vastuuntuntoisiksi ja lainkuuliaisiksi ihmisiksi. Sen jälkeen hän viittaa lakiin, jonka mukaan tappaminen on väärin, ja sanoo vasta sen jälkeen, ettei eläintäkään saa tappaa pelkän turhamaisuuden vuoksi."( Vaasan yliopiston raportteja 9, 17)

-V