Kesä & kärpäset
18.7.2020
Kesä ja kärpäset. Aurinko paistaa ja ulkona on taas +26 astetta lämmintä. Istun junassa ja tunnen miten kesämekko on liimautunut selkään. Hikisestä olosta huolimatta kädessä on lämmin kuppi, koska en osaa matkustaa junassa hakematta ravintolavaunusta kahvia. Katson jalkojen välissä lattialla lepäävää laukkua ja mietin, onkohan kaikki mukana. Muistinko ottaa tämän ja tuon jutun pois eilen kotiin palattuani ja vaihtaa tilalle puhdasta vaatetta.
Viimeset viikot oon ollut menossa jotenkin ihan koko ajan. YOLO - you only live once ja FOMO - fear of missing out, ovat kumpikin käsitteinä kuvanneet ajatusmaailmaa aika hyvin. Kaikelle on sanottu viimeaikoina kyllä tavallista useammin ja päädytty pitämään hauskaa normaalia spontaanimminkin. En oo halunnut jäädä paitsi sellaisista asioista, joista oon viime kesinä jäänyt esim. täysien työtuntien ja muiden asioiden johdosta. Keväällä ja alkukesästä vietettiin tyttöjeniltoja kotosalla ja kun ravintolat ja terdet vihdoin avautuivat, on niissä ollut jotenkin vielä tavallista hauskempi käydä.
Naurattaa niin, että vatsaan sattuu. Jalat on hiertymillä sandaaleissa viipottamisesta. Viime yönä nukuttuja tunteja taas ehkä neljä, viisi. Mutta mitään en vaihtaisi pois. Olen rakastunut elämääni uudestaan tänä kesänä. Kyllä! Kuulostaako ällösiirappiselta? Niin mustakin, mutta tarkoitin edellistä lausetta niin paljon kuin ihminen voi vaan lausetta tarkoittaa.
Kaikki, jotka mut tuntevat tai ovat seuranneet esim. tätä blogia pidempään, tietävät, että mulla on ollut elämässä aikamoisia tuulen ja tuiskeenkin pätkiä. Joskus on satanut paskaa niskaan niin, että sen paino on tuntunut voittamattomalta. Viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut kahden parisuhteen päättyminen ja sydämen särkyminen miljooniksi palasiksi. Sitten oma sairastuminen psyykkisesti ja fyysisesti syömishäiriöön - sairauteen jonka aikana kuolema ei ollut enää yllättäen kaukainen ajatus, vaan olisi ollut väistämättömänä jossakin kohtaa edessä, ellei tilanne olisi muuttunut. Myös lähipiiriin tuli sairauden varjostama epätietoisuus ja pelko, isoisä sairastui ja perheemme elämä muuttui täysin. Hiljattain vietimme hautajaisia. Nyt opettelemme elämään uudelleen tässä elämäntilanteessa ja hyväksymään kaipauksen osaksi elämäämme.
Otetaas tähän väliin pieni tb tammikuuhun. Oon just valmistunut amkista kiitettävin arvosanoin ja työskentelen samaisessa ammattikorkeassa viestintätiimissä mm. Emma Gaala yhteistyön parissa. Olen todellisessa work zonessa ja mitäpä muutakaan - rakastan työtäni ja koen olevani tässä todella elementissä. Ihmiset joiden kanssa saan tehdä töitä, ovat inspiroivia ja innostavia. Koen joka ikinen päivä äärettömiä voimaantumisen tunteita. Ette usko miten hyvältä tuntuu saada kertoa palavaani samaiseen organisaatioon töihin alle kuukauden kuluttua.
Kun nimeltä mainitsematon asia muuttaa suunnitelmat täysin alkukeväästä, olin suoraan sanoen taas montussa ja syvällä siellä. Ahdisti, pelotti ja turhautti. Nyt tiedän, että tuon kaiken piti tapahtua. En väitä, että jokainen päivä olisi tuntunut siltä. Mutta nyt tuntuu.
Pakko mainita muutama suurin syy sille, miksi näin:
Aika frendien kanssa ja uuden tyttöporukan yhteen nivoutuminen.
Lähentyminen sellaisten ystävien kanssa, joiden kanssa ei oltu kiireistä johtuen oltu yhteyksissä. Tähän on pakko mainita ehdottomasti rakas Katariina, jonka kanssa ollaan oltu kavereita varmaankin 8 vuotta, mutta ei koskaan aiemmin näin läheisiä. Katan uuesta kodista Ullanlinnassa on tullut myös mulle paikka, joka tuntuu kodilta. Siellä meidän tyttöjen hammasharjat on vierekkäin hammasmukissa ja mulle on oma pyyhe valmiina roikkumassa naulassa. Noiden neliöiden lisäksi me jaetaan ton neitokaisen kanssa ihan kaikki ja oon vaan maailman onnellisin siitä, että meistä on tullut tällasia siskoksia. Sitten Petra - lukiokaveri muutamien vuosien takaa, jonka paluumuutto Kouvolaan yhdisti meidät ihan uskomattomalla tavalla. Petra on nainen lähes kaikkien mun kamppiskuvien takana, mun penkkiurheilukaveri Kookoon (ja nyt Koplankin) peleissä ja sellainen ihminen, joka on aidosti läsnä aina. Sitten Maria, joka palasin koronan johdosta takaisin matkaopashommistaan kotiin ja jonka sain ikään kuin takaisin vuosien "kaukosuhteen" jäljiltä. Siihen päälle Elli, jonka kanssa ollaan oltu läheisiä viime syksystä asti ja jonka ihanan lapsen elämään saan onnekseni kuulua. Katariinasta, minusta, Mariasta ja Ellistä on tullut girl gang, emännät, joiden kanssa on pidetty super hauskaa ja whatsapp laulaa yhteisessä ryhmässä päivittäin. Oikeastaan tunneittain.
Toki tämän ohella on liuta ystäviä ja kavereita, jotka kulkevat elämässä mukana, ja ovat kulkeneet jo vuosia. Kaikista teistä olen kiitollinen, terkkuja mimmit!
Kesän alussa kirjoitin täällä, että tästä tulee taas vaihteeksi sinkkukesä ja luvassa on ehkäpä deittailua. Se jääköön arvoitukseksi syttyikö mitään kesäromanssia vai ei, mutta sanotaanko vaikka näin, että oikein tyytyväinen olen ollut elämääni tältäkin osin :D
Aika sukulaisten luona.
Olin ollut huonosti läsnä, sillä annoin itsestäni kaiken ja vähän enemmänkin opiskelu- ja työelämälle. Alkukeväästä pystyimme vain soittelemaan, mutta lopulta ymmärsimme, että aikaa isoisän kanssa oli vain rajallisesti. Aloin taas käydä mummolassa aktiivisesti. Luimme yhdessä lehtiä ja söimme kääretorttua.
Omaan someen panostaminen Promoty ja kivat kamppikset.
Nuorempana kuvasin webbikameralla ”vlogeja”. Rakastin esiintymistä ja kameran edessä oloa. Nämä klipit eivät koskaan päätyneet mihinkään ja ehkä ihan hyvä niin, mutta jo tuolloin haaveilin siitä, että saisin joskus esiintyä ja jakaa sisältöä isommalle väelle. Kun somemaailma teki totaalisen läpimurtonsa viime vuosikymmenellä, en todellakaan vielä ollut itse siinä pisteessä oman minäkuvani kanssa, että olisin uskaltanut sen suuremmin sometella. Pelkäsin mitä muut ajattelevat. Omassa instassa minua seurasivat ystävät, kaverit ja tutut.
Nyt näyttökertoja instagram tilillä on viikon aikana noin 80 000. Tämä lukema kuulostaa jotenkin käsittämättömältä ihmiselle, joka ei millään tavalla koe olevansa esimerkiksi vaikuttaja. Mutta rakastan tuottaa sisältöä someen - ottaa kuvia, muokkailla niitä ja kehitellä niihin kuvatekstejä. Stooreihin höpöttelemällä olen saanut toteuttaa jo nuoruudessa syttynyttä paloa kameralle (ja sieltä ruudun toisille puolin) jutusteluun.
Mulla ei ole konkreettisia tavoitteita kasvaa isommaksi ”vaikuttajaksi”. Haluan tehdä somea omannäköiselläni tavalla ja tehdä yritysyhteistöitä sellaisten brändien kanssa, joiden ideologia itseäni inspiroi. (Minulta on tulossa aiheesta kokonainen postaus, jossa avaan aihetta lisää). Olen tosi onnellinen jokaisesta ”kohtaamisesta” somessa.
Treenit
Liikuntaan rakastuminen uudelleen sillä terveellä tavalla, jossa lenkillä katselen maisemia ja nautin hyvästä äänikirjasta sen sijaan, että mietin montako kaloria on palanut ja paljon pitää vielä jatkaa, että on riittävästi. Pidin parin kuukauden mittaisen salitauon koronan takia ja tein tällöin himatreeniä ja ulkoilin joka ikinen päivä. Tauon jälkeen vaihdoin salia ja vaikka jännitin miten gymille paluu sujuu tauon jälkeen, oon ollu täynnä ihan uudenlaista energiaa tohon koko touhuun. Mulla on jotenkin tosi hyvä fiilis omassa kehossa atm. Ja jumalauta (kyllä, vaatii voimasanan) en edes muistanut miten ihana tämä tunne on!
Kaikenkaikkiaan olen voinut viimeaikoina todella hyvin, toivottavasti tekin!
Xo,
Viveka
Kesä ja kärpäset. Aurinko paistaa ja ulkona on taas +26 astetta lämmintä. Istun junassa ja tunnen miten kesämekko on liimautunut selkään. Hikisestä olosta huolimatta kädessä on lämmin kuppi, koska en osaa matkustaa junassa hakematta ravintolavaunusta kahvia. Katson jalkojen välissä lattialla lepäävää laukkua ja mietin, onkohan kaikki mukana. Muistinko ottaa tämän ja tuon jutun pois eilen kotiin palattuani ja vaihtaa tilalle puhdasta vaatetta.
Viimeset viikot oon ollut menossa jotenkin ihan koko ajan. YOLO - you only live once ja FOMO - fear of missing out, ovat kumpikin käsitteinä kuvanneet ajatusmaailmaa aika hyvin. Kaikelle on sanottu viimeaikoina kyllä tavallista useammin ja päädytty pitämään hauskaa normaalia spontaanimminkin. En oo halunnut jäädä paitsi sellaisista asioista, joista oon viime kesinä jäänyt esim. täysien työtuntien ja muiden asioiden johdosta. Keväällä ja alkukesästä vietettiin tyttöjeniltoja kotosalla ja kun ravintolat ja terdet vihdoin avautuivat, on niissä ollut jotenkin vielä tavallista hauskempi käydä.
 |
| Junassa on tullut istuttua harvasa päivä. |
Naurattaa niin, että vatsaan sattuu. Jalat on hiertymillä sandaaleissa viipottamisesta. Viime yönä nukuttuja tunteja taas ehkä neljä, viisi. Mutta mitään en vaihtaisi pois. Olen rakastunut elämääni uudestaan tänä kesänä. Kyllä! Kuulostaako ällösiirappiselta? Niin mustakin, mutta tarkoitin edellistä lausetta niin paljon kuin ihminen voi vaan lausetta tarkoittaa.
Kaikki, jotka mut tuntevat tai ovat seuranneet esim. tätä blogia pidempään, tietävät, että mulla on ollut elämässä aikamoisia tuulen ja tuiskeenkin pätkiä. Joskus on satanut paskaa niskaan niin, että sen paino on tuntunut voittamattomalta. Viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut kahden parisuhteen päättyminen ja sydämen särkyminen miljooniksi palasiksi. Sitten oma sairastuminen psyykkisesti ja fyysisesti syömishäiriöön - sairauteen jonka aikana kuolema ei ollut enää yllättäen kaukainen ajatus, vaan olisi ollut väistämättömänä jossakin kohtaa edessä, ellei tilanne olisi muuttunut. Myös lähipiiriin tuli sairauden varjostama epätietoisuus ja pelko, isoisä sairastui ja perheemme elämä muuttui täysin. Hiljattain vietimme hautajaisia. Nyt opettelemme elämään uudelleen tässä elämäntilanteessa ja hyväksymään kaipauksen osaksi elämäämme.
 |
| Oi Skatta oi Skatta - mun kakkoskoti on Katan luona Ulliksessa, mutta siihen kylkeen vois hyvin mainita myös Kanavarannan, jossa on tullut viihdyttyä viimeaikoina paremmin kuin hyvin. |
Otetaas tähän väliin pieni tb tammikuuhun. Oon just valmistunut amkista kiitettävin arvosanoin ja työskentelen samaisessa ammattikorkeassa viestintätiimissä mm. Emma Gaala yhteistyön parissa. Olen todellisessa work zonessa ja mitäpä muutakaan - rakastan työtäni ja koen olevani tässä todella elementissä. Ihmiset joiden kanssa saan tehdä töitä, ovat inspiroivia ja innostavia. Koen joka ikinen päivä äärettömiä voimaantumisen tunteita. Ette usko miten hyvältä tuntuu saada kertoa palavaani samaiseen organisaatioon töihin alle kuukauden kuluttua.
 |
Pakko mainita muutama suurin syy sille, miksi näin:
Aika frendien kanssa ja uuden tyttöporukan yhteen nivoutuminen.
Lähentyminen sellaisten ystävien kanssa, joiden kanssa ei oltu kiireistä johtuen oltu yhteyksissä. Tähän on pakko mainita ehdottomasti rakas Katariina, jonka kanssa ollaan oltu kavereita varmaankin 8 vuotta, mutta ei koskaan aiemmin näin läheisiä. Katan uuesta kodista Ullanlinnassa on tullut myös mulle paikka, joka tuntuu kodilta. Siellä meidän tyttöjen hammasharjat on vierekkäin hammasmukissa ja mulle on oma pyyhe valmiina roikkumassa naulassa. Noiden neliöiden lisäksi me jaetaan ton neitokaisen kanssa ihan kaikki ja oon vaan maailman onnellisin siitä, että meistä on tullut tällasia siskoksia. Sitten Petra - lukiokaveri muutamien vuosien takaa, jonka paluumuutto Kouvolaan yhdisti meidät ihan uskomattomalla tavalla. Petra on nainen lähes kaikkien mun kamppiskuvien takana, mun penkkiurheilukaveri Kookoon (ja nyt Koplankin) peleissä ja sellainen ihminen, joka on aidosti läsnä aina. Sitten Maria, joka palasin koronan johdosta takaisin matkaopashommistaan kotiin ja jonka sain ikään kuin takaisin vuosien "kaukosuhteen" jäljiltä. Siihen päälle Elli, jonka kanssa ollaan oltu läheisiä viime syksystä asti ja jonka ihanan lapsen elämään saan onnekseni kuulua. Katariinasta, minusta, Mariasta ja Ellistä on tullut girl gang, emännät, joiden kanssa on pidetty super hauskaa ja whatsapp laulaa yhteisessä ryhmässä päivittäin. Oikeastaan tunneittain.
Toki tämän ohella on liuta ystäviä ja kavereita, jotka kulkevat elämässä mukana, ja ovat kulkeneet jo vuosia. Kaikista teistä olen kiitollinen, terkkuja mimmit!
Kesän alussa kirjoitin täällä, että tästä tulee taas vaihteeksi sinkkukesä ja luvassa on ehkäpä deittailua. Se jääköön arvoitukseksi syttyikö mitään kesäromanssia vai ei, mutta sanotaanko vaikka näin, että oikein tyytyväinen olen ollut elämääni tältäkin osin :D
Aika sukulaisten luona.
Olin ollut huonosti läsnä, sillä annoin itsestäni kaiken ja vähän enemmänkin opiskelu- ja työelämälle. Alkukeväästä pystyimme vain soittelemaan, mutta lopulta ymmärsimme, että aikaa isoisän kanssa oli vain rajallisesti. Aloin taas käydä mummolassa aktiivisesti. Luimme yhdessä lehtiä ja söimme kääretorttua.
Omaan someen panostaminen Promoty ja kivat kamppikset.
Nuorempana kuvasin webbikameralla ”vlogeja”. Rakastin esiintymistä ja kameran edessä oloa. Nämä klipit eivät koskaan päätyneet mihinkään ja ehkä ihan hyvä niin, mutta jo tuolloin haaveilin siitä, että saisin joskus esiintyä ja jakaa sisältöä isommalle väelle. Kun somemaailma teki totaalisen läpimurtonsa viime vuosikymmenellä, en todellakaan vielä ollut itse siinä pisteessä oman minäkuvani kanssa, että olisin uskaltanut sen suuremmin sometella. Pelkäsin mitä muut ajattelevat. Omassa instassa minua seurasivat ystävät, kaverit ja tutut.
Nyt näyttökertoja instagram tilillä on viikon aikana noin 80 000. Tämä lukema kuulostaa jotenkin käsittämättömältä ihmiselle, joka ei millään tavalla koe olevansa esimerkiksi vaikuttaja. Mutta rakastan tuottaa sisältöä someen - ottaa kuvia, muokkailla niitä ja kehitellä niihin kuvatekstejä. Stooreihin höpöttelemällä olen saanut toteuttaa jo nuoruudessa syttynyttä paloa kameralle (ja sieltä ruudun toisille puolin) jutusteluun.
 |
| Tämä kuva on työmatkalta Helsinkiin, kun toteutin Promotyn kautta yhteistyön Flying Cinema Helsingin kanssa. |
Mulla ei ole konkreettisia tavoitteita kasvaa isommaksi ”vaikuttajaksi”. Haluan tehdä somea omannäköiselläni tavalla ja tehdä yritysyhteistöitä sellaisten brändien kanssa, joiden ideologia itseäni inspiroi. (Minulta on tulossa aiheesta kokonainen postaus, jossa avaan aihetta lisää). Olen tosi onnellinen jokaisesta ”kohtaamisesta” somessa.
Treenit
Liikuntaan rakastuminen uudelleen sillä terveellä tavalla, jossa lenkillä katselen maisemia ja nautin hyvästä äänikirjasta sen sijaan, että mietin montako kaloria on palanut ja paljon pitää vielä jatkaa, että on riittävästi. Pidin parin kuukauden mittaisen salitauon koronan takia ja tein tällöin himatreeniä ja ulkoilin joka ikinen päivä. Tauon jälkeen vaihdoin salia ja vaikka jännitin miten gymille paluu sujuu tauon jälkeen, oon ollu täynnä ihan uudenlaista energiaa tohon koko touhuun. Mulla on jotenkin tosi hyvä fiilis omassa kehossa atm. Ja jumalauta (kyllä, vaatii voimasanan) en edes muistanut miten ihana tämä tunne on!
Kaikenkaikkiaan olen voinut viimeaikoina todella hyvin, toivottavasti tekin!
Xo,
Viveka
Kommentit
Lähetä kommentti
Sinä siellä! Jätä mulle rohkeasti kommenttikenttään kommenttia tai kirjoittele halutessasi viestiä osoitteeseen viveka.tiitola@gmail.com