Pinnallinen blondi

Tänään puhutaan olettamuksista. Siitä, millaisia kokemuksia mulla on siitä, kun hiustenväri tai muu ulkoinen seikka määrittää sua myös ihmisenä muiden silmissä. Onko purkkirusketus ja platinablondi yhtä kuin totaalisen tyhmä tai itseään ehostava nuori nainen sama kuin huomionhakuinen miesmagneetti?

Ei muuta kun asiaan - muistathan ottaa kukkahatun pois päästä ja lukea tämän hyvällä huumorilla.

Pieni ripaus itseironiaa on aina ihan tervettä. Postauksen ei ole tarkoitus siis huokua katkeruutta, sillä sitä en missään nimessä koe. 

 2018 kesä. Eräänä tavallisena arkipäivänä värjätään kaverin kanssa mun hiukset tummanruskeiksi yhtäkkisestä päähänpistosta. Vaikka lopullinen värjäyshetki oli suunnittelematon, olin pohtinut blondeista luopumista pitkään. Toki halusin muuttaa omaa ulkonäköä ja kokeilla jotakin täysin uutta, mutta olin myös totaalisen kyllästynyt olemaan se pinnallinen blondi. Se tyttö, joka sai milloin ja missä tahansa kuulla alentavia kommentteja hiustenvärinsä pohjalta. 


Kun sain ysiluokan päättötodistuksen keskiarvolla 9,3 ja tämän ohessa stipendin erinomaisesta koulumenestyksestä, muistan kuulleeni naljailua. En suinkaan siitä, että olisin hikari vaan siitä, että miten tuollainen bimbo pissis muka repii jotakin stipendejä. Lahjoinko kenties opettajia vai nuolinko näiden per**ttä vain niin huolella.

Platinablondi tyttö, joka sattui tykkäämään pinkistä ja kaikesta tyttömäisestä, meikkasi, käytti itseruskettavaa ja meikkiä. Tekoripsiä, tekokynsiä, tekohiuksia. Pinnallisuuden perikuva. Ja siitä sai kyllä kuulla JA PALJON.

Neiti platina abiristeilyllä 2016. 

Ihmiskoe. Otetaanko minut enemmän tosissaan työelämässä ja elämässä yleensäkin, jos näytän toisenlaiselta. Tumma tukka, vähemmän meikkiä ja niin edelleen. Vastaus on kyllä. Näin minä sen koin. Huomasin myös tuntemattomilta miehiltä aiemmin ärsytykseen asti kerääntyneen vilkuilun ja jopa perään huutelun ja vislailun vähentyneen. Miksi tämä on näin? Onko tälläytyneelle blondille ok huudella ja antaa epämiellyttäviä pitkiä katseita?

Mulla oli hetken myös punainen tukka. Silloin koin aidosti shokeeraavia tilanteita esim. ruokakaupassa, jossa huomasin etenkin vanhemman sukupolven katsovan minua eriskummallisesti. Ehkä aavistuksen tuomitsevasti? Ihan kuin punaiset hiukset olisivat tehneet minusta normista poikkeavan tai jotakin vastaavaa? Huomiota se herätti ainakin. Miehiltä sain kuulla mm. somessa kommentteja kuten ”punapäät onki parhaita panee” ja ”mikä seksikäs punapää”. Tuntui kuin punainen tukka olisi tehnyt minusta jonkin seksiobjektin. Kysymys: Mitä helv..? 

Minä olen silti minä. Tänäkin päivänä minulla on tekotukka, purkkirusketus ja tykkään meikata. Nykyisin sitä toki ehkä osaa meikata vähän paremmin kuin silloin teininä, kun kasvot muistutti lähinnä sotamaalausta. Pituutta 175cm, joista 3/4 osaa pelkkää jalkaa. Pituus herättää huomiota.  Ja pää vaalenee taas. Ikävä blondiin päähän on kaivertanut mieltä jo pidemmän aikaa, mutta kun tukka on ollut kaikkea mustasta ja punaiseen viimeisen parin vuoden aikana, ei blondia taiota silmänräpäyksessä.

Ihmiskoe part 2. - lisääntyykö aiemmin mainitsemani ilmiö taas uudestaan. Olenko taas ihmisten silmissä pinnallinen blondi? Ehkä vähän tyhmä, kiinnostuksen kohteena vain oma ulkonäkö? Tällä kertaa ero on siinä, että oma minäkuva on aikalailla vahvempi kuin teinitytöllä. Riittää, että itseni lisäksi sellaiset ihmiset, joilla on merkitystä tietävät, että olen paljon enemmän kuin ulkonäköni.

Käytös. Kyllä se on lopulta se, minkä pohjalta itse muodostan kuvan toisesta. Tottakai ulkonäkö on se, mistä teemme havaintoja ensimmäiseksi ja on täysin inhimillistä luoda olettamuksia ja ennakkoluuloja tämän pohjalta. Näihin olettamuksiin ei kuitenkaan saa takertua, vaan tietääkseen jotain toisesta ihmisenä on sukellettava syvemmälle.

Kuva viime kesältä, kun olin ihan tumma. 

Tässä lausahduksia, joita olen itse kuullut ja mietteitä myös frendien suusta ja siitä, millaisia olettamuksia he ovat kohdanneet itsestään.

”Sä olet ihan erilainen, mitä ajattelin.” 
”En olisi koskaan aatellut, että ton näköinen muija heittää tuollaista äijäläppää.” 
”Kun kuulin, että ollaan samalla luokalla lukiossa, ajattelin, että toi Viveka on ihan bimbo.” 
”Kuulet olevasi automaattisesti huora, jos olet nainen joka tälläytyy paljon ja pukeutuu ihonmyötäisiin vaatteisiin.” 
”Oot ylimielinen ja ilkeä, koska näytät tolta.” 
”Sä viet kaikkien ”tavallisen näköisten” miehet.” 
”Kerjäät huomiota ulkonäölläsi.” 
”Sulla on varmaan tosi huono itsetunto, kun meikkaat noin paljon?”
”Ajattelin ensin, että sua kiinnostaa vain oma napa.” 
”Oon todella yllättyny siitä, miten aito oot ton kaiken kuoren alta.” 

Meidän ydin tyttöporukassa, jossa kaikki ollaan tykätty laittautua, ollaan saatu kuulla jos jonkinlaisia yhteisiä olettamuksia: ”Ylimielisiä, pinnallisia, tyhmiä, miesmagneetteja...”. Onneksi kaikki tällainen on vanhemmiten ainakin vähentynyt. 

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä itse pissis Viveka, ikää tässä 15. 

Tässä vain murto-osa kaikesta siitä, mitä voisin tähän listata. Olettamuksia varmasti siis riittää ja niitä muodostetaan koko ajan. Jokainen noista em. olettamuksista pohjautuu joltakin osin ulkonäköön. Kuten sanottu, siihen onkin helpoin tarttua, mutta nopeasti tehty johtopäätös voi kuitenkin mennä yhtä nopeasti pieleen.

Ootko sä kohdannut ulkoisten seikkojen perusteella luotuja  olettamuksia itsestäsi? Ois kiva kuulla millaisia kokemuksia teillä on tästä. Laita mulle vaikka Ig directiä, kasaan seuraavaan postaukseen näitä teidän kokemuksia ja jatkan pohdintaa myös siitä, millaisia olettamuksia musta on tehty muiden kun ulkoisten piirteiden tasolla.

Peace and love jengi,
V