Tinderin tunarit & mätääntynyt päärynä

Pitkästä aikaa back in blogging bizz. Oon jo tosi pitkään miettinyt, ettei blogin tekeminen oo tuntunut enää omalta jutulta. Rakastan kirjoittaa eli ongelma ei ole ollut tässä. Ongelma on ollut siinä, että blogitekstit on lopulta olleet aika kiilloteltua, pintaraapaisumatskua. En itse jaksa lukea blogeja, joissa instan täydellinen feed on ajettu vaan tekstimuotoon. Miksi sitten kirjotan itse just sellasta blogia, muutamaa avointa syömishäiriöpostausta lukuunottamatta?

Kaikki jotka mut tuntee, tietää, että oon super kova palpattamaan enkä ihan pienistä hätkähdä tai häpeä. Mä olen siis just se tyyppi, joka kailottaa toiselta puolen ruokakauppaa kaverille, että otanko valkosipuli vai yrttivoi patonkia. Mutsi sanoo aina, että älä huuda. Enhän mä huudakaan, mulla on vaan kova ääni. ☝

Tän postauksen tarkotus on oikeestaan tehdä come back ja kattoa, onko täällä alustalla ees enää ketään seuraamassa. Jos ei, niin onneksi tää näppäinten hakkaaminen on mulle terapeuttista ja aiheuttaa jotakin suunnattoman suurta ja outoa mielihyvää. Mistä sitten meinaan nyt kertoa teille? Mun syksyn sattumuksista. Kyllä, sellasta vuoristorataa ilman turvapuomeja ettei mitään rajaa. Onneksi ei mitään vakavaa kuitenkaan, mutta just sellaista ylimääräistä häppeninkiä niin omassa kuin läheistenkin elämässä, että halipatsuippa vaan ja se on moro. Tähän postaukseen aattelin nostaa enemmänkin niitä koomisiakin (vaikkakin osa myös suunnattoman raivostuttavia) sattumuksia, koska ei ole tarkoitus itkeä tänne sydäntään tyhjäksi. Tai no, ei ainakaan tänään. Ehkä sekin postaus on tulossa. 

                

1. Tinderin tunarit

Ai juma*****. Joka toinen päivä haluaisin poistaa koko apin, mutta siellähän sitä vaan roikutaan (epätoivosena tai muuten vain typeränä). Apin tarkotus alkaa lähinnä muistuttaa omassa elämässä seuran haun sijasta frendien viihdyttämiseen käytettävää kanavaa, kun joka toinen päivä viljelet niitä toinen toistaan koomisempia yhteydenottoja whatsapissa eteenpäin. En välillä tiedä, voiko jengi olla oikeesti tosissaan kirjottaessaan niitä viestejä ja melkein sitä toivoo, ettei ne oliskaan, niin säilyis ees vähän usko tähän touhuun. 

Toinen asia, mikä kyseisen alustan suhtaan saa mut raivon partaalle. Jos EN ole antanut sinulle likeä, älä tule etsimään minua instasta ja pommita minun ig directiä täyteen. Jos olen kiinnostunut, annan sinulle varmasti sen liken. 

Tai jos olen antanut sen liken, mutta en sitten jostakin syystä vastaakaan viesteihin nanosekunnissa, ethän pommita minua ensin kahdellakymmenellä viestillä siellä tinderissä ja sitten tule vielä sinne ig directiin kertomaan siitä, miten ylimielinen olen kun en vastaa. En tiedä, onko muilla tapana, mutta itse en työpäivien aikana esimerkiksi kyseistä sovellusta selaile enkä luonnollisesti silloin myöskään siellä koodaile. Muutenkaan en ole ottanut elämäntehtäväkseni löytää "sitä oikeaa" ja swaippaile joka päivä menemään. Päinvastoin, mulla voi olla viikkojenkin taukoja koko sovelluksen avaamisessa. 

Summa summarum - josko ryhtyis vaan ikisinkuksi?

2. Tuoko hajoavat meikit onnea?

Jos lasinsirpaleet tuovat onnea, tuoko sirpaleiksi (itsensä päälle uudelle valkoiselle paidalle) hajoavat meikitkin? YEP, multa on syksyn aikana hajonnut päälleni ja kämpän lattioille aurinkopuuteri ja luomiväripaletti. 

3.  Mätääntynyt päärynä ja muut yllärit

Nimittäin laukun pohjalla. Olin yks päivä ohjaamassa kuntojumppaa ja ihmettelin, että miks helvetissä mun laukun ympärillä pörrää sellasia pikkukärpäsiä. Tottakai laukun ja läheisimmän jumpparin välimatka oli sellaisen metrin verran ja en voinut olla miettimättä, että no great. Vasta tunnin jälkeen aloin selvittämään asiaa ja kappasta, treenikassista löytyi viime ohjauksen jälkeinen puoliksi syöty päärynä, joka ei enää ollut ihan freeseimmillään.... Toisena päivänä löysin töissä laukusta banaanin, joka oli muuttunut olomuodoltaan sellaiseksi, että sitä ei mustaa laukun pohjaa vasten kyllä erottaisi. Miksi Viveka, miksi?

4. Parkkipirkko uutena bestiksenä

Tai sit ei, sillä ei ne ainakaan armoa anna. Oon syksyn aikana nykässyt lyhyen aikavälin sisään kahdet parkkisakot. Toisella kertaa olin salilla ja ajatuksissani unohdin kiekon. Toisella kertaa olin 10 minuuttia työterveyslabrassa ja luulin, että kyseinen parkki on kiekoton. Autolle kipittäessä näen parkkipirkon sakkolappu käsissä ja vetäsen sitten hihan ylös ja alan esittelemään tälle mun kättä tyylillä "pliis ihan oikeesti mä olin 10 min labrassa ja en oikeesti tiennyt." - Ei auttanut. 

Repäsinpä tossa sit vielä kirsikkana kakun päälle satasen sakon matkapuhelimen käytöstä ajaessa. Totesin poliisillekin, että tämä oli oikein ansaittua. Luurin räplääminen ajaessa on oikeesti tosi typerää. 

5. "Se on ientulehdus vaan"

No eihän se koskaan ole tällä tuurilla vaan tulehtunut viisuri, joka on muuten aivan tajuttoman kipeä. Särkypäivystyksestä antibiootit kouraan ja odottelemaan lähetettä hammasleikkaukseen. Tulee kuulemma viisaus sen verran mielenkiintosessa kulmassa tähän neitiin, ettei sitä ihan normi lekurissa poistetakaan vaan se ois Kotkaan mentävä ihan kirurgia moikkaamaan. No, tämä osaa ainakin sitten hommansa. Naurettiin töissä, että eiköhän mulla napsahda se leikkaus juuri marraskuulle, jolloin meillä on kaksi isoa tapahtumaa, joiden eteen olen nyt syksyn tehnyt duunia. 

6. Väsymys vie viisauden

Oon ollut jotenkin tavallista väsyneempi aamuisin. Yks maanantai istuin töissä koneen takana todella huonosti nukutun yön jälkeen ja mun oli tarkoitus laittaa mun kollegalle viestiä. Kollegalle, joka on mun tiimissä ja jonka nimen tiedän ja muistan unissanikin. Tai näinhän sitä luulisi. En saanut mun työkaverin nimeä päähäni millään ja kerkesin jo vähän panikoitua, että nytkö se varhaisiän dementia sitten ihan oikeesti alkoi. Noh, tulihan se nimi sitten kuitenkin sieltä ja pari kahvikuppia myöhemmin elämä alkoi taas rullaamaan. 

Samaan kastiin menee nää keissit, kun oot kaupassa ja palaat jollekin osastolle hakemaan jotain ja kun todellakin oot kipittänyt sinne viiden hyllyvälin päähän takaisin, et enää muistakaan mitä palasit hakemaan. 

Noissa hetkissä sitä vaan tuntee olonsa käsittämättömän viisaaksi. Or not. 

Aina ei mene niinku Strömsössä on yks mun lempisanonnoista. Tiiättekö miksi? Siksi, että ois lopulta aika tylsää, jos elämä ois aina sitä pelkkää Strömsöä. Noi edellä mainitut sattumukset on sellasia, mitkä ei mun elämänlaatuun vaikuta. Ne on inhimillisiä ja tekee elämästä elämää. 

Kuten totesin, näiden ohella on ollut niitä isompiakin sattumuksia. Niitä sattumuksia, jotka onkin vaikuttanut siihen elämänlaatuun, pääsääntöisesti negatiivisesti. Sanotaanko vaikka näin, että terveys on temppuillut. Omakin, mutta ei onneksi järin vakavasti. Sen sijaan lähipiiristä on saanut kuulla erilaisia ikäviä uutisia. En tiedä miksi, mutta mä tuun aina suunnattoman vihaseksi maailmankaikkeudelle, kun joku mun läheinen ei voi hyvin. Haluaisin vaan poistaa kaiken pahan tästä maailmasta ja sitten turhaudun, kun se nyt vaan ei ole mahdollista. 

Ja koska tiedän, että joku kysyy kuitenkin niin ei, koronasta ei ole nyt kyse. 

Posin kautta kuitenkin mennään ja haluun ainakin uskoa, että kaikesta aina selvitään!

Ei muuta kun syksyn jatkoja ja palataanhan pian!

ps. Ai jumantsuikka, että tuntu hyvältä näpyttää pitkästä aikaa näitä omia höpinöitä. 

-V